Eilen illalla sytytettiin lasten kans syksyn ekat kynttilät. Pikkuemäntä yritti kovasti sanoa "poppa" ja oli selvästi ihmeissään kynttilöistä. Poikaa kiinnosti tutkia tulta ihan nenä kiinni lyhdyn ikkunassa.

Nyt ollaan typykän kanssa kahestaan kotona. Poika jäi taas kerhon pihalle porttia vasten äitiä itkemään. Itekin itkin autossa, kun tuntui niin pahalle. Silti uskon, että se tekee hyvää olla välillä muiden hoidossa ja oppia olemaan toisten lasten kanssa. Kovasti silti kamppailen ja mietin, mikä on loppupeleissä hyväksi ja kannattavaa kerhon suhteen, jos se on noin hankalaa pojalle. Totesin taas, että on se rankkaa olla äiti, kun tällaiset asiat riipii sydäntä. Vaikka pieniähän nämä asiat vielä on.

Äsken näin sen ihanan pienen vauvan, lasten uusimman serkun. Oli niin söpö, että vauvakuume ei voinut olla iskemättä <3